Kuinka pieninä palasina onkaan mun tietoni maailmalla

Elämästä on tullut minäkeskeistä ja kaksijakoista. Rakennetaan verkkoelämää varten kaunisteltuja, karsittuja tai valheellisia minäkuvia ja pyritään pitämään piilossa todellinen minä. Tähän minäkeskeiseen elämään kuuluvat toisaalta selfiet ja laskelmoidut profiilit, toisaalta itseä, identiteettiä, terveyttä ja henkilökohtaista elämää koskevat tiedot, niiden hallinta ja suojaaminen tai jakaminen haluamilleen tahoille.

Ihmisten pitäisi pitää pieni virallinen minänsä suojattuna ja ehjänä, jotta sitä ei varastettaisi eikä joku tuntematon tekisi sillä esimerkiksi verkko-ostoksia. Ei ole muutenkaan kivaa jos joku muu esiintyy omalla nimellä. Jos selfiet ovat hauskaa viihdettä, ovat itseä koskevat tiedot jo vakavampi asia, koska niiden perusteella on oikeus äänestää, saada terveydenhoitoa, koulutusta ja muita yhteiskunnan palveluja. Ne ovat mun dataa (hienommin sanottuna omadataa tai mydataa), jota kyllä kysellään ja jota kertyy järjestelmiin kaikkialla, missä liikun ja toimin.

Pienen minän suojaaminen ei ole käytännössä helppoa. Tilasin tänään yksityisessä lääkärikeskuksessa läheiselleni Kelataksin vastaanoton jälkeen. Tavalliseen tapaan piti puhelimessa ilmoittaa taksikyytiä tarvitsevan nimi ja sotetunnus. Sotetunnus piti vielä toistaa selkeästi, koska puhelinoperaattori kuuli sen ensimmäisellä kerralla väärin. Sitten piti luonnollisesti kertoa mistä lähdemme ja mihin menemme ja mitä apuvälineitä on mukana. Kuka tahansa samassa yleisessä tilassa oleva kuuli halutessaan nämä tiedot.

Edellä mainitut tiedot ovat henkilötietoa. Ei ole suositeltavaa huudella niitä ääneen julkisilla paikoilla. Nimellä, sotetunnuksella ja osoitteella voi tehdä yhtä sun toista. Ne ovat identiteettimme ydintä. Tiedän kyllä tuon, mutta mitä muuta olisin voinut tehdä, koska halusimme päästä kotiin mahdollisimman pian. Ehkä olisin voinut tilata Kelataksin tekstitiviestillä, mutta ei ollut minkäänlaista halua ryhtyä naputtamaan pienellä kännykällä kaikkea informaatiota, jota taksi tarvitsisi.

Vastaavia tilanteita on paljon ja paljon muuta tietoa meistä liikkuu verkossa ja reaalitilanteissa meidän itsemme tai muiden jakamina, ilman että meillä olisi tietojen liikkumiseen mitään otetta. En jaksa pitää kirjaa siitä, missä kaikkialla tietojani on.

Helposti hyväksyn verkossa evästeet ja sen, että verkkojälkiäni voidaan seurata. Silloin minusta tiedetään jo huomattavasti enemmän. Sekä hakukoneille että viranomaisten että yritysten järjestelmiin kertyy tietoja mm. siitä, missä liikun ja mitä kirjoja luen. Oletan, että tiedoistani pidetään huolta tietosuoja-asetuksen ja lakien mukaisesti.

Google löytää verkosta sekä niitä tietoja, joita olen itse julkaissut että muiden tuottamia tietoja. Somen kautta voin jakaa, mitä tahansa itse haluan. Jos julkaisen tai esiinnyn paljon julkisissa tilaisuuksissa, minusta voi olla paljon tietoja. Jos taas en toimi julkisesti en julkaise verkkoon mitään enkä ole somessa, ei minua ehkä löydä lainkaan.

Verkossa olevat tiedot voivat muodostaa minusta yksipuolisen ja vääristyneen kuvan. Tietojen yhdistelyn kautta voidaan löytää tietoja asioista, mielipiteistäni ja tekemisistäni, jotka jo luulin jättäneeni taakseni. Toisaalta tietojeni puuttuminen voi olla vaikkapa työni kannalta huono asia.

Eri asia kuin mun minäkeskeinen datani on sitten se, mitä tiedän maailmasta ja miten hankin siitä tietoa, mitä tiedonlähteitä käytän (vaikka verkkoliikkeeni, Google-hakuni ja nuo lukemani kirjat niistä ehkä paljon kertovatkin) ja mitkä minun verkostoni ovat (niistäkin löytyy kyllä merkkejä somessa).

Ehkä on kuitenkin parempi, jos minua koskevat tiedot ovat ainakin elämäni aikana hajallaan ja vähän harhaan johtaviakin kuin että ne muodostaisivat yhden yhtenäisen kokonaisuuden, joka tyhjentävästi kertoisi juuri minusta kaiken ja jota joku voisi käyttää tarkoituksiin, joita en tunne. Ne, jotka niitä tietoja haluavat hyödyntää, ajattelevat tietenkin toisin. Ihmisiä koskeva tietojen hallinta on valtaa enemmän kuin koskaan.

Marraskuun pimeässä aamukahvia juodessani voin huokaista kuinka pieninä palasina onkaan mun tietoni maailmalla. Samalla voin tässä hullussa maailmassa tuumia vielä rationaalisesti Descartesin tapaan: ajattelen, siis olen. Ajattelua voi jatkaa siihen, mitä on tehtävissä, että ihmisinä pysyisimme kasassa eikä ajan minäkeskeisyys kutistaisi meitä.

Anne Kauhanen-Simanainen